Ravintorenkaan tarina

Ravintorenkaan tarina on suomalaisen perheyrityksen tarina suomalaisesta sisusta
Ravintorenkaan perustaja Kari Herttua keräsi jo 60-luvulla talteen silloin vielä muistitietona sukupolvilta toisille siirtyneen tiedon ja taidon havupuu-uutejuoman valmistuksesta.
Näiden perinnetietojen ja- taitojen perusteella kehitettiin 70-luvulla menetelmä kansanperinteessä käytetyn havupuu-uutejuoman laajempaan tuotantoon.
Ensimmäiset havupuu-uutejuomat valmistettiin vuonna 1975 Kosken metsätilalla Siikaisissa. Tuija ja Kari Herttua perustivat Ravintorengas Oy:n seuraavana vuonna.
Karin Havupuu-uutejuoma sai nopeasti suosiota kansan keskuudessa, mutta yhtenä suomalaisena luontaistuotealan pioneerina yritys joutui moneen otteeseen perustelemaan toimintaansa useille eri viranomaistahoille.
Yrityksen perustajat kuvaavatkin koko 80-lukua taisteluksi tuulimyllyjä vastaan.
Yleisradio teki 2000 -luvun alussa Ravintorenkaan tarinasta saman nimisen dokumentin.
Karin Havupuu-uutejuoma pääsi 90-luvulla mukaan useisiin yliopistotutkimuksiin, joiden ansioista tuotteen suosio lähti entisestään kasvamaan.
Voit tutustua muutamiin tutkimuksiin tarkemmin täällä. Tutkimuksia on tehty myös 2000-luvun puolella, ja tuotteen suosiosta ja kertoo myös se, että se on valittu kahdesti Vuoden luontaiselintarvikkeeksi Suomessa vuosina 2003 ja 2010.
Yrityksen uudet, laajennetut tuotantotilat valmistuivat vuonna 2015. Uusien tilojen myötä tuotantokapasiteettia pystyttiin kasvattamaan ja tilat suunniteltiin jo tulevaisuutta silmällä pitäen vastaamaan korkean elintarviketurvallisuuden vaatimuksia.
Vuonna 2019 perheyrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, ja yrityksen vetovastuun otti Tuijan ja Karin tytär Sanna Herttua-Laiho, joka on ollut yrityksessä töissä jo useita vuosia.



HAE JÄLLEENMYYJÄKSI
RAVINTORENGAS OY
Ravintorengas Oy on länsisuomalainen havupuu-uutteen valmistukseen erikoistunut yritys.
Ravintorenkaan tuotantolaitos sijaitsee Siikaisissa Kosken metsätilalla puhtaan suomalaisen maaseudun keskellä – syrjässä asutuskeskuksista, valtateistä ja raskaasta teollisuudesta.
Ravintorengas Oy on valmistanut Karin Havupuu-uutejuomaa samalla tilalla jo vuodesta 1975 lähtien.
Ravintorengas Oy,
Kuusistontie 3, 29810 Siikainen
Rekisteri- ja tietosuojaseloste